Meriarkeologian historiaa

Haaksirikkoutuneet hylyt ovat kautta aikojen kiinnostaneet ihmisiä. Pitkään hylyt nähtiin uudelleen hyödynnettävänä materiaalina, ei niinkään historiallisina tutkimuskohteina. Haaksirikkoutuneilla hylyillä harjoitettiin pelastustoimintaa ja joskus jopa hylynryöstöä, eikä niiden raja ollut aina täysin selkeä.

4x5 kuvasuhde

Sinikka Kärkkäinen

Kirjoittaja työskentee meriarkeologina ja projektitutkijana Museovirastossa


Kaikki alkoi hylkyjen pelastustoiminnasta

Pohjoismaissa sukellustoiminta otti ensiaskeliaan 1660-luvulla, kun Ruotsi-Suomeen perustettiin ”Pohjoinen sukellus- ja pelastusyhtiö”. Yhtiöön kuului suomalaisia sukeltajia, jotka osallistuivat myös tunnetun ruotsalaisen, neitsytmatkallaan vuonna 1628 uponneen Vasa-laivan tykkien nostoon. Sukellus tapahtui raskaiden sukelluskellojen avulla, jotka laskettiin pohjalle sukeltajat sisällään.

Pelastusyhtiö toimi vaihtelevalla menestyksellä vuoteen 1808 saakka, jolloin järjestäytynyt sukellustoiminta Suomessa loppui vuosikymmeniksi. Myös maalla olevia muinaisjäännöksiä inventoitiin jo 1600-luvulla, kun Ruotsin antikviteettikollegio käynnisti koko valtakunnan käsittävän muistomerkkien kartoituksen. 

Muinaisjäännöskohteista hankittiin samat perustiedot kuin nykyäänkin. Arkeologinen näkökulma siirtyi sukellustoimintaan pikkuhiljaa. Meriarkeologian juuret ovat niin hylkyjen pelastustoiminnassa kuin arkeologiassa.

Sukeltajat etsivät hylkyä Hangossa vuonna 1918.

Muinaismuistoyhdistys arkeologisen toiminnan johtoon

Varsinainen kulttuuriperintöä koskeva toiminta käynnistyi virallisesti vuonna 1870, kun Suomen Muinaismuistoyhdistys perustettiin. Lisäksi perustettiin Arkeologian toimisto vuonna 1884, joka nimettiin sittemmin Muinaistieteelliseksi toimikunnaksi. Vuosien kuluessa siitä muotoutui nykyinen Museovirasto. 

Sukellustoiminta käynnistyi pitkän tauon jälkeen vuonna 1885, kun Suomen sodan aikaisesta hylystä nostettiin lankkuja pintaan tutkittavaksi. Sukeltaminen rajoittui kuitenkin vielä koko 1900-luvun alun raskaampaan työsukellukseen ja osaksi Puolustusvoimien toimintaa.

Mustavalkoinen kuva, jossa sukeltaja on nousemassa tikkaita pitkin avannosta. Kaksi miestä auttaa ilmaletkun kanssa..
Sukeltaja Wiljam Sandberg nousemassa Toppilan salmeen hakatusta avannosta kahvitauolle, kun hän on etsinyt satamajäänsärkijä Alpon kadonnutta potkuria salmen pohjasta vuonna 1962.

Hylkylöydöt meriarkeologisen tutkimuksen innoittajina

Toisen maailmansodan keksinnöt vaikuttivat paljon sukelluksen kehitykseen. Esimerkiksi maskit tehtiin kaasunaamareista ja regulaattorit kehitettiin lentäjien happilaitteista. Merkittävä inspiraation lähde suomalaisillekin sukellusharrastajille oli Jacques Cousteau. Hän oli tunnettu ranskalainen merivoimien kapteeni, jonka tutkimukset olivat uraauurtavia. 
 
Suomessa harrastussukellus alkoi pienen piirin kesken 1950-luvulla. Alussa sukellusvarusteet täytyi rakentaa itse, koska sodan jälkeisessä maassa erikoisvarusteita ei ollut yleisesti saatavilla ja ammattisukeltajien varusteet olivat liian raskaita harrastekäyttöön. Vesiemme lukuisat hylyt olivat heti harrastustoiminnan alusta asti sukelluskohteina.

Varsinainen meriarkeologia sai alkusysäyksen, kun venäläisen sotalaiva St.Nikolain 1790 taistelussa uponnut hylky löydettiin Kotkan edustalta vuonna 1948. Lähes täydellisesti säilynyt hylky innosti niin tutkijoita, sukeltajia kuin kotkalaisia, ja hylky haluttiin nostaa pintaan kokonaisena.

Innostuksesta johtuen hylyltä alettiin nostaa esineitä ja rakenneosia nopeassa tahdissa ja se vaurioitui pahoin nostoyrityksissä. Esineitä ei osattu eikä ehditty konservoida ja osa tuhoutui. Myöhemmin konservointiin saatiin enemmän voimavaroja ja ammattitaitoa.

Muita merkittäviä hylkyjä meriarkeologisen tutkimuksen alkuaikoina olivat St. Mikael, Esselholm ja Metskärin hylky. Hylkytutkimus, uudet löydöt ja sukelluksen kehittyminen ovatkin kulkeneet rinnakkain.

Sukeltajia St. Nikolain hylyn kenttätöissä Kotkan edustalla vuonna 1977.

Valtio mukaan vedenalaiseen toimintaan ja hylkyjen suojeluun

Vedenalainen toiminta hylkyjen parissa, uudet löydöt ja ruotsalaisten esimerkki Vasa-laivan noston ja konservoinnin kanssa toimivat kimmokkeina sille, että Suomen arkeologit ja valtio alkoivat toimia. Valtio perusti vuonna 1961 Merimuseo-komitean ohjaamaan urheilusukeltajien työtä. Myös valtakunnallisen merimuseon perustamista mietittiin.
 
Kun uusi muinaismuistolaki tuli voimaan vuonna 1963, myös Merivartiosto alkoi pitää hylkyjä silmällä tarkemmin. Meriarkeologinen toimisto perustettiin Muinaistieteellisen toimikunnan yhteyteen vuonna 1968, joka muutettiin merihistorian toimistoksi viisi vuotta myöhemmin.

1970-luku oli hyvin aktiivista aikaa hylkytutkimuksen parissa ja harrastajasukeltajia myös koulutettiin tutkimuksiin avuksi. Merimuseo avattiin lopulta Helsingin Hylkysaaressa vuonna 1981. Nykyisin merimuseo toimii Kotkassa, merikeskus Vellamossa.

Mustavalkoinen kuva, jossa kaksi sukeltajaa istuu aluksen reunalla sukellusvarusteissaan.
Harrastajasukeltajia Oulun edustalle haaksirikkoutuneen Sophia Marian hylyn tutkimusleirillä vuonna 1979. 

Kiinnostuitko meriarkeologian historiasta?

Lue lisää Museoviraston Sadan vuoden satoa- nettisivuilta!