Perinnesaarista ja -kylistä huokuu entisajan elämä

Miltä tuntuu elämä eristäytyneellä ulkosaarella, jossa elämän rytmin määrää meri ja ruoka pitää pyydystää itse? Elämä saarella, jossa luonnonolot voivat estää mantereelle pääsyn moneksi kuukaudeksi?


Suomen rannikon saaristossa on säilynyt useita, perinteisiä merellisten elinkeinojen synnyttämiä, keskiajalta periytyviä kyläyhteisöjä. Niiden syntyyn on vaikuttanut saarten ohi kulkeneet meriväylät ja laivareitit. Kylissä on harjoitettu kalastusta, hylkeenpyyntiä ja luotsausta, ja ne ovat olleet kaivattuja tukikohtia pitkien meriväylien varsilla.

Tiivis kyläasutus muodostui sataman ääreen ja tunnelmalliset pienet mökit, lukuisat harmaat ulkorakennukset, venevajat, laiturit ja aallonmurtajat antavat saarille ainutlaatuisen leiman. Yhteisöjä ympäröi saaristolle omaleimaiset vaihtelevat maisemat, kiviaitojen reunustamat peltotilkut, niityt ja pienet metsät, jotka rajautuvat silokallioihin. Saarilta voi löytyä jos jonkinlaisia jäänteitä menneisyydestä, kuten jatulintarhoja tai pronssikautisia hautaröykkiöitä. Myöhemmin saarille on rakennettu myös matkailuelinkeinon ja kesäasutuksen tarvitsemaa rakennuskantaa.

Täältä voit tutustua perinteikkäänä säilyneisiin kyläyhteisöihin, joihin voit suunnitella vaikka kesäisen päiväretken tutustuen karuun saaristoelämään!