Riutat loistavat monivärisinä

Riutat ovat vedenalaisia merenpohjasta kohoavia kallioita tai eloperäisiä kiviesiintymiä. Riuttamaisiin, kovapohjaisiin elinympäristöihin luetaan mukaan myös kalliorantojen ja luotojen vedenalaiset osat ja lohkareet. Suomen rannikolla ei ole eloperäisiä koralliriuttoja, mutta vedenalaiset kalliot ja kiviröykkiöt kuhisevat elämää – etenkin ulkosaariston kirkkaissa vesissä.

Riuttojen vyöhykkeet

Riuttoja luonnehtivat tyypillisesti monikerroksiset levä- ja selkärangatonyhteisöt. Lajisto määrittyy veden suolaisuuden, valon määrän ja kasvupaikan avoimuuden perusteella, joten erot merialueiden välillä ovat suuria. Perämeren riuttojen erikoisuus ovat vesisammalet (mm. Fontinalis spp.).

Lähinnä veden pintaa sijaitsee rihmalevävyöhyke, jota vallitsevat enimmäkseen yksivuotiset viher-, rusko- ja punalevät. Sen alapuolella yleistyy hauruvyöhyke ja lopulta kasvillisuudesta syvimmällä punalevävyöhyke.

Valoisan vyöhykkeen alapuolella kivipinnat peittyvät sinisimpukoihin ja polyyppeihin. Avoimilla rannoilla jäät ja aallot kuluttavat leväkasvustot jopa kokonaan pois kovilta pinnoilta, joille leviää kuitenkin uusi lajisto kevään ja kesän mittaan. Valoisan vesivyöhykkeen runsaat leväkasvustot tarjoavat suojaa ja ravintoa monille selkärangattomille, kaloille ja linnuille.

Rihmalevävyöhyke

Pinnanläheisen rihmalevävyöhykkeen lajisto vaihtelee alueellisesti, mutta vyöhykkeen ylivoimaisesti yleisin laji on viherahdinparta (Cladophora glomerata). Nopeakasvuiset rihmalevät valtaavat kalliopintoja veden noustessa ja laskiessa ja rihmalevävyöhyke on usein hyvin yhtenäinen.

Valoisa ja lämmin pintavesi tarjoaa selkärangattomien poikasille hyvät kasvuolot tuuheiden levärihmastojen seassa.

 Rihmalevävyöhyke hulmuaa virran mukana.
Rihmalevät voivat olla rehevöitymisen merkki, mutta tarjoavat myös elinympäristön monille.

Hauruvyöhyke

Hauruvyöhyke (Fucus spp.) alkaa yleensä rihmalevävyöhykkeen alareunalta, ja lajistot sekoittuvat sujuvasti.

Kookkaiden leväkasvustojen pinnoilla ja alapuolella kasvavat paitsi monet muut levät myös alustaan kiinnittyneet selkärangattomat. Hauruvyöhyke ylläpitää laajaa, erilaisista uivista ja ryömivistä selkärangattomista muodostuvaa eläinyhteisöä, jossa yleisimpiä lajeja ovat katkat, siirat, simpukat ja kotilot (mm. Gammarus spp., Idotea baltica, Cerastoderma glaugum, Theodoxus fluviatilis).

Punalevävyöhyke

Punalevävyöhykkeessä kasvaa sekä yksi- että monivuotisia puna- ja ruskoleviä. Yleisimpiä lajeja vyöhykkeessä ovat haarukkalevä, punahelmilevä, töpöpunaröyhelö sekä sarvipunaliuska (Furcellaria lumbricalis, Ceramium tenuicorne, Coccotylus truncatus ja Phyllophora pseudoceranoïdes).

Vyöhykkeen lajeille on ominaista selviytyminen syvyyksissä, joissa valo ei riitä muille lajeille. Kookkaampien haurujen lailla myös punaleväyhteisöt elävöittävät riuttojen rakenteita ja tarjoavat suojaa ja ruokaa monilajiselle eläinyhteisölle.

 Punalevien peittämää kivikkoa matalassa vedessä, taustalla meduusoja
Punalevät kukoistavat myös rantamatalikossa.

Sinisimpukka- ja polyyppiyhteisöt 

Levävyöhykkeet ulottuvat niin syvälle kuin valoa vain riittää. Kun yhteyttäminen käy mahdottomaksi, vapautuvat pinnat sinisimpukoiden ja polyyppien asuinpaikoiksi. Etenkin sinisimpukkayhteisöt tarjoavat ruokaa ja suojaa monenlaisille selkärangattomille ja linnuille.

Rehevöitymisestä seuraava vesien sameneminen on kaventanut kaikkia levävyöhykkeitä ja monin paikoin vyöhykkeet esiintyvät käytännössä päällekkäin. Pohjaan painuvan sedimentin lisääntyminen liettää kalliopintoja, mikä vaikeuttaa virtausten mukana leviävien lajien asettumista uusille kasvupaikoille.

Riuttojen lajeja:

  • Vesisammalet (mm. Fontinalis spp.) 
  • Viherahdinparta (Cladophora glomerata
  • Hauru (Fucus spp.) 
  • Katkat (Gammarus spp.) 
  • Siirat (Idoteabaltica
  • Simpukat (Cerastoderma glaugum
  • Kotilot (Theodoxus fluviatilis
  • Haarukkalevä (Furcellaria lumbricalis
  • Punahelmilevä (Ceramium tenuicorne
  • Töpöpunaröyhelö (Coccotylus truncatus
  • Sarvipunaliuska (Phyllophora pseudoceranoïdes)