Itämeren ekosysteemiä rasittavat eniten sellaiset myrkylliset aineet, jotka hajoavat hitaasti ja kertyvät eliöiden elimistöön. Kaikkein haitallisimpia ovat ne aineet, jotka rikastuvat ravintoverkossa ja kertyvät ravintoverkon huipulle: petokaloihin sekä kaloja syöviin lintuihin ja nisäkkäisiin. Tällaisia aineita ovat eräät raskasmetallit ja orgaaniset ympäristömyrkyt. Niiden pitoisuuksia seurataan Suomen merialueilla erityisen tarkasti.
Raskasmetallien päästöt ja pitoisuudet vähenevät
Raskasmetalleista tärkeimpiä ovat nikkeli, kadmium, elohopea ja lyijy. Niitä pääsee Itämereen enimmäkseen teollisuudesta, minkä vuoksi päästömäärät tunnetaan melko hyvin ja päästöjä on myös pystytty rajoittamaan. Vähäisempiä määriä raskasmetalleja tulee asutuksen jätevedenpuhdistamoilta ja laskeumana ilmasta.
Raskasmetalleista eniten huolta aiheuttaa elohopea, eteläisellä Itämerellä myös kadmium ja lyijy. Suomen kaikilla merialueilla kalan elohopeapitoisuus jää nykyisin EU:n alueella käytettyjen raja-arvon alapuolelle, eli tilanne on hyvä. Raja-arvoja lähestyviä pitoisuuksia löytyy kuitenkin edelleen rannikon tuntumasta pyydetyistä kaloista sekä isoista petokaloista.
Kadmiumin, nikkelin tai lyijyn osalta tilanne on hyvä Suomen kaikilla merialueilla: pitoisuudet kaloissa eivät ylitä raja-arvoja.
Vaarallisimmat orgaaniset ympäristömyrkyt on nykyisin kielletty
Orgaanisista ympäristömyrkyistä tunnetuimpia ovat torjunta-aine DDT sekä PCB-yhdisteet, joita käytettiin aiemmin muun muassa muuntajissa lämmönsiirtonesteenä. Nämä aineet aiheuttivat aikoinaan lisääntymishäiriöitä hylkeille ja petolinnuille. Sittemmin niiden käyttö on kielletty, ja niiden pitoisuudet Itämeressä ovat vähentyneet niin paljon, ettei lisääntymishäiriöitä enää esiinny.
Muita nykyisin kiellettyjä orgaanisia ympäristömyrkkyjä ovat muun muassa heksaklorobentseeni eli HCB ja heksaklorosykloheksaani eli HCH. HCB:tä käytettiin aiemmin torjunta-aineena ja HCH:ta yleisenä liuotteena muovi- ja kemianteollisuudessa, maalien valmistuksessa sekä tekstiili- ja metalliteollisuudessa.
Kaikki nämä käytössä olleet ja nyttemmin kielletyt yhdisteet ovat niin sanottuja kloorattuja hiilivetyjä. Saman kaltaisia ja vieläkin vaarallisempia ympäristömyrkkyjä, dioksiineja, syntyy tahattomasti epätäydellisessä palamisessa ja kloorausprosessien epäpuhtautena. Päästöjä tuli aiemmin muassa jätteiden poltosta ja puunjalostusteollisuudesta. Sittemmin päästöihin on puututtu tehokkaasti.
Entiset palonestoaineet on todettu myrkyllisiksi
Itämeren suojelukomission (HELCOM) vuonna 2017 julkaisemassa Itämeren tila-arviossa todetaan, että elohopean ohella eniten ongelmia aiheuttavat polybromatut difenyylieetterit eli PBDE-yhdisteet. Ne ovat laajalti käytössä olleita palonestoaineita ja muistuttavat rakenteeltaan PCB-yhdisteitä – kloorin tilalla vain on bromia. Ne myös kertyvät ravintoketjussa PCB-yhdisteiden tavoin.
PBDE-yhdisteiden käyttö ja maahantuonti on nykyään suurimmaksi osaksi kielletty, mutta näitä aineita esiintyy edelleen paljon Itämeressä. Sekä avomeri- että rannikkokaloista mitatut PBDE-pitoisuudet ylittävät selvästi EU:n alueella käytetyt raja-arvot kaikilla Suomen merialueilla, eli tilanne ei ole millään alueella hyvä.
Kiellettyjä PBDE-yhdisteitä on alettu korvata muilla bromatuilla palonestoaineilla, jotka eivät kerry ravintoketjussa yhtä hanakasti kuin PBDE-yhdisteet. Lisäksi on otettu käyttöön fosforoituja palonestoaineita. Nämä uudetkaan aineet eivät ole täysin haitattomia ja osa niistä on sittemmin kielletty.
Kymmenkunta kemikaalia aiheuttaa erityistä huolta
Itämeren suojelukomissio (HELCOM) kirjasi vuonna 2007 kaikkiaan yksitoista ainetta tai aineryhmää, jotka ovat erityisen huolen aiheena. Niihin kuuluvat edellä mainittujen palonsuoja-aineiden lisäksi muun muassa perfluoratut alkyyliyhdisteet eli PFAS-yhdisteet sekä orgaaniset tinayhdisteet.
PFAS-yhdisteet ovat pinta-aktiivisia aineita, jotka hylkivät vettä, likaa ja rasvaa ja joita on tämän takia käytetty esimerkiksi paistinpannuissa, vettä hylkivissä vaatteissa ja suksivoiteissa. Osa PFAS-yhdisteitä on nyttemmin kielletty. Suomen merialueilla seurataan PFAS-yhdisteisiin kuuluvien haitallisten PFOS:ien pitoisuuksia kalassa. Suurimmat pitoisuudet on havaittu rannikkokaloista, mutta nekään eivät ylitä EU:n alueella käytettyjä raja-arvoja.
Alusten myrkkymaaleissa aiemmin käytetyt orgaaniset tinayhdisteet, tributyylitina (TBT) ja trifenyylitina (TPhT), on nykyään kielletty, mutta niitä löytyy edelleen pohjasedimentistä. EU:n alueella käytetty raja-arvo ylittyy Suomenlahden avomerialueella ja erityisesti rannikolla, mutta ei muilla Suomen merialueilla.
Merestä löytyy hormonihäiritsijöitä ja lääkeaineita
Orgaaniset tinayhdisteet ovat monien muiden orgaanisten ympäristömyrkkyjen tavoin myös niin sanottuja hormonihäiritsijöitä. Hormonihäiritsijät ovat aineita, jotka voivat aiheuttaa muutoksia vesieliöiden ja viime kädessä myös kalaa syövien ihmisten hormonitoiminnassa. Hormonihäiritsijöiden kirjo on laaja, eikä kaikkien aineiden pitoisuuksia Itämeressä pystytä seuraamaan. Pyrkimyksenä on vähentää näiden aineiden käyttöä sekä selvittää mahdollisia päästölähteitä ja rajoittaa päästöjä.
Myös lääkeaineiden pitoisuuksia merivedessä ja meren eliöissä tutkitaan lähinnä pistokokein. Tähän mennessä tehdyt tutkimukset kuitenkin osoittavat, että ainakin suurimpien kaupunkien lähivesistä löytyy laaja kirjo erilaisia lääkeaineita.
Meriveden öljypitoisuus on vähentynyt
Meriveden öljypitoisuutta seurataan Suomen kaikille merialueilla. Vedestä mitataan polyaromaattisia hiilivetyjä eli PAH-yhdisteitä ja tulokset ilmoitetaan raakaöljyekvivalentteina.
Veden öljypitoisuudet ovat yleisesti vähentyneet viime vuosikymmeninä, mikä johtuu siitä, että öljyonnettomuudet ja muut öljypäästöt ovat harvinaistuneet. Viime vuosina pitoisuudet ovat vakiintuneet melko alhaiselle tasolle. Hallitustenvälisen meritieteellisen komission (IOC) määrittelemä raja-arvo ylittyy vain satunnaisesti keskisellä Suomenlahdella.
Tieto haitallisista aineista lisääntyy
Haitallisten aineiden pitoisuuksia Itämeressä ryhdyttiin seuraamaan kunnolla vasta 2000-luvulla. Pitoisuuksien muutoksista ei siten ole tietoa pitkältä aikaväliltä.
Seurattavien aineiden kirjo on koko ajan laajentunut. Kauan tunnettujen ympäristömyrkkyjen lisäksi mitataan nyt myös muun muassa palonestoaineiden ja orgaanisten tinayhdisteiden pitoisuuksia. Seurantatuloksia verrataan EU:n alueella käytettyihin raja-arvoihin.